tiistai 11. joulukuuta 2018

Hemmottelua hiuksille ja päänahalle - Ekokampaamo Eco Beauty Hair Joensuussa

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Joensuun Eco Beauty Hairin kanssa. Moni tuttava ja lukija onkin kysellyt, olenko edelleen käyttänyt kasvivärejä hiusteni värjäämiseen ja tässä postauksessa käsitellään osittain myös sitä. Joensuun ekokampaamolla Eco Beauty Hairilla vaihtui kampaaja marraskuussa ja pääsin hänelle hemmoteltavaksi, kun aiempi kampaaja varasi minulle ajan yllätyksenä. Aiemman yhteistyöpostauksen löydät tästä linkistä.

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, punaiset hiukset, vihreät silmät

Uusi ekokampaaja Merita leikkasi hiukseni ja värjäsi hiukset kasviväreillä toiveideni mukaan. Mietin aina kampaajalle mennessäni, että olisi mukavaa kokeilla jotain uutta, mutta en yleensä jaksa viettää aikaa hiustenlaiton kanssa, ellei ole jotain erityistä tilaisuutta edessä. Eli mallin pitäisi olla helppo, klassinen ja sellainen, mikä näyttää hyvältä auki ja kiinni ilman sen kummempaa vaivaa. Näin ollen pysyimme jyrkähkössä U- kirjaimen mallisessa leikkauksessa, eli lyhyimmät hiukset ulottuvat leukaluiden reunaan ja pituudesta otettiin noin kymmenen senttiä pois.

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla

Väri- ja leikkaushoitopaketti on kokemuksena hemmotteleva ja sisältää intialaisen päähieronnan, jolle on muuten oma rauhallinen paikkansa kampaamossa. Päähieronta on hemmotteleva ja vilkastuttaa päänahan verenkiertoa. Pakettiin kuuluu luonnollisesti myös pesu, kasvivärjäys, leikkaus tai energialeikkaus sekä kuivaus. Energialeikkausta voin suositella lämpimästi, leikkaustekniikka on tarkka ja puhdas, joka jättää hiukset ja latvat vahvemman tuntuisiksi!

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla

Värisävyä mietin myös hieman, pitäisikö muuttaa oranssihtavaan sävyyn viininpunaisen sijaan, mutta edelleen mennään tummahkolla punaisella. Väri ei ole ihan niin punainen kuin viime kerran jälkeen, mutta värin koostumus oli hieman eri, sillä viimeksi hiukseni vaativat kolme käsittelykertaa ja vuorokauden värin muhittamisen, ennen kuin väri tarttui hiusten tyveen. Tästä syystä suosittelen, että alussa värjäyskerrat tehdään ammattilaisen toimesta, sillä heillä on tieto ja taito siitä, miten väri tarttuu ja millaiseksi värisävy tulee. Tai kannattaako vaikutusaikaa pidentää ja niin edelleen. Minulta kysyttiin Instagramissa, että onnistuuko kasvivärjäys kotona - onnistuu kyllä, mutta hiuksissa voi olla jäämiä entisistä värjäyksistä tai hiustenlaatu sellainen, ettei väri tartu helposti. Ekokampaamossa voidaan tarvittaessa tehdä hennapesu tai esipigmentointi, jolloin väri tarttuu paremmin ja intensiivisemmin.

Värin ylläpito onnistuu myös kotona, mutta vaatii kaverin auttamaan värjäämisessä ja kärsivällisyyttä vaikutusajan kanssa. Näin pitkiin hiuksiin menee väriä aika paljon ja aikaa, että värin saa levitettyä tasaisesti. Käsittääkseni myös luonnonkosmetiikan puolelle on tullut hiusnaamioita, joilla voi syventää ja ylläpitää väriä värjäysten välillä, mutta niistä minulla ei ole kokemusta vielä.

OOTDTyyliMuotiBlogiPohjoisKarjalaProgressMekko-5
Tässä aiempi värjäys- ja leikkaustulos Eco Beauty Hairilla vuodelta 2017. Huomaatko eron latvojen kunnossa näihin uusiin kuviin nähden?

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, kampaamo, ekokampaamo

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, kampaamo, ekokampaamo
Tässä laitetaan vielä viimeisimpään hiusosioon väriä, jonka jälkeen hiukset huputetaan ja huivitetaan - huivi päässä annetaan vielä hiuksille lämpöä, jotta lopputulos on intensiivisempi ja väri kehittyy nopeammin. 


Hiuksia leikatessa ja värjätessä huomasimme myös, miten hiusten kunto eroaa kasvivärjätystä osasta siihen osioon, mitä on aikoinaan värjätty kaupan kestoväreillä. Mustina hiukseni pysyivät todella hyvässä kunnossa värjäystiheyteen nähden, mutta punainen kestoväri ja vaalentaminen sen saamiseksi eivät olleet yhtä hellävaraisia, vaan hiukset kuivuivat ja kärsivät. Tämä osio, jota on värjätty kemikaaleilla vielä joulukuussa 2016 - tammikuussa 2017, takkuuntuu helposti ja on hankalampi selvittää kuin muut hiukset. Eli kasviväreillä värjätty osio on niin paljon paremmassa kunnossa, että harja ja sormet kulkevat hiusten läpi sujuvasti pituuksista vaurioituneisiin latvoihin asti. Todennäköisesti vuoden päästä tähän aikaan minulla ei ole enää ollenkaan tuota vaurioitunutta latvaa hiuksissa! Aika siistiä, mutta tavallaan myös karua miten osiot eroavat toisistaan niin paljon.

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, kampaamo, ekokampaamo

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, kampaamo, ekokampaamo

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, tyyliblogi, bloggaaja

Eco_Beauty_Hair_Joensuu_ekokampaamo-11

Nyt olen siis käyttänyt kasvivärejä yli puolitoista vuotta. Olen ollut todella tyytyväinen, luonnollisempi punainen on kaunis, kuluu kauniimmin ja hiukset ovat kiiltävämmät. Hiukset ovat paljon paremmassa kunnossa ja värjääminen myös kotona on miellyttävämpää kuin voimakkaassa kemikaalien tuoksussa. Kasvivärit tuoksuvat lähinnä niitylle ja väri kuluu kauniisti oranssihtavan punaiseksi, joka sointuu omiin hiuksiin niin, että värjäysväliä voi pidentää. Monet ovat luulleet luonnollisen punaista väriä omakseni, mutta ei, hiukseni ovat oikeasti tummanvaaleat / vaaleat.

Kasvivärjäämistä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä sävyjä löytyy moneen makuun ja savivaalennuksella vaaleat hiukset pysyvät kirkkaina. Tällä saa vähennettyä omaa kemikaalikuormaansa aika paljon kun miettii, että minäkin värjäsin ennen kerran kuussa hiukseni kaupan värillä ja kahden viikon välein tein sellaisen tujun hiusnaamion, että punainen pysyy kirkkaanpunaisena. Kasvivärjäämisen myötä hiukset voivat huomattavasti paremmin, värjäysväliä on pystynyt pidentämään aika paljon ja käsittely on helpompaa, kun aika ei mene takkujen selvittelyyn. Ja kuten varmasti huomaatte kuvista, niin väri on vivahteikas ja luonnollinen.

Kasvivärjätyt hiukset, kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, tyyliblogi, bloggaaja

pitkät hiukset, kasvivärjätyt hiukset, tyylibloggaaja, Joensuu

Merita laittoi hiuksiini lopuksi voidemaista hiuksiin jätettävää hoitoainetta. John Mastersin Rose & Apricot Hair Milk ravitsee ja pehmentää hiuksia, mutta antaa niille myös hieman rakennetta. Hiuksiin jätettävä hoitoaine sisältää muun muassa Moringa- siemenöljyä, joka suojaa ympäristön saasteilta ja vähentää hiusten pörröisyyttä sekä sähköisyyttä. Tätä hoitoainetta voi käyttää poishuuhdeltavan hoitoaineen sijaan tai käyttää lisänä tavallisen hoitoaineen kanssa.

Hiukset jäivät ihanan ilmaviksi, sileiksi ja ennen kaikkea kiiltäviksi - loistava hoitoaine pitkille hiuksille! Erityisesti nyt talviaikaan, kun ainakin minulla hiusten latvat tuntuvat normaalia kuivemmilta. Yllättävää kyllä, hiuksista lähtenyt kymmenen senttiä ei tuntunut enää ollenkaan pahalta tai liian paljolta, kun tietää kuivien latvojen lähtevän vuoden sisällä kokonaan pois.

Kasvivärjätyt hiukset, Tek- harjat, Tek- harjam kasvivärjäys kokemuksia, kasvivärjäys, Joensuu, Eco Beauty, Eco Beauty Hair, Eco Beauty Milla, tyyliblogi, bloggaaja


Joulukuussa 2018 kaikki kasvivärjäys- ja leikkaushoitopaketin, sekä savikirkastus ja leikkauspaketin ottaville asiakkaille tulee laadukas Tek- harja kaupan päälle! Harjoja löytyy monenlaisia, joista voi valita itselleen sopivimman ja tarpeellisimman.


Eco Beauty Hairilta saa myös opiskelija- alennusta -15%. Varaa aika netistä tai ottamalla yhteyttä suoraan ekokampaamoon;

Eco Beauty Hair
Suvantokatu 15
80100 Joensuu

p. 050 327 0300
ecobeautyhair@gmail.com
www.ecobeautyhair.fi


Suuri kiitos Eco Beauty Hairille taas yhteistyöstä ja ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille sinne ruutujen toiselle puolelle! 

6 kommenttia:

  1. Onpa kyllä upea lopputulos, aivan ihanalta näyttää sinun hiukset kasvivärjäyksen jälkeen! :) Oispa ihana joskus itsekin tuota kokeilla, varmasti olisi kokeilemisen arvoinen - tosin en tiedä miten mun vaaleiden hiusten kanssa toimisi. Sulla ainakin näyttää tosi ihanalta, ja kokemuksena kuulostaa siltä myös. Ja hei, tosi ihanat talviset kuvat sinusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tää väri on kyllä ihanan elävä, mie tykkään tosi paljon tuosta oranssihtavasta vivahteesta. <3 :) On kokeilemisen arvoinen ja säästää hiuksia niin paljon, paljon paremmassa kunnossa ovat nykyään nämä. :) Kannattaa kysyä tuolta Eco Beauty Hairilta, että miten siun hiukset reagoisi ja olisiko mahdollista saada vaihdettua luonnollisempaan vaihtoehtoon? Kiitos paljon, miekin tykkään näistä kuvista todella paljon! <3 Yllättävän hyvät kuvat tuli jalustalla ja kaukolaukaisimella otetuiksi. ;)

      Poista
  2. Mä oon värjännyt nyt varmaan pari vuotta Lushin kasviväreillä ihan kotona. Tummat värit on ainakin pysyneet tosi hyvin. Värjäysprosessi on kyllä kauheaa sotkemista ja värin olen antanut vaikuttaa 2-3 tuntia, mutta lopputulos on aina ollut tosi kiva.
    Ainoa huono puoli näissä on, että blondaamaan ei kannata lähteä ennen kuin väri on kasvanut pois, ainakin jos kasvivärissä on indigoa. Ilmeisesti vaalentaessa se muuttuu vain vihreäksi tai siniseksi. Pitäisi varmaan konsultoida kampaajaan millainen vaalennusurakka olisi edessä jos tahtoisi esimerkiksi raitoja tukkaan. Hennaa pystyy tietääkseni vaalentamaan helpommin. :)

    -Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kotonakin saa värjättyä, vaikka sotkuista on - miekin värjään aina kotona kampaamokäyntien välissä. :) Miulla punainen pysyy kanssa hyvin, mutta muuttuu sitten oranssinpunaiseksi haalistuessa, joka ei tosin haittaa miuta ainakaan. ^^ Mie en oo ihan kolmea tuntia ole malttanut antaa vaikuttaa, mut saunan kans ainakin tulee intensiivinen lopputulos tai jos jaksaa sen parikin tuntia antaa olla päässä. Hyvä tieto tuo, vaaleaksi värjääminen ei ole ihan niin tuttu itselle, mut ainakin toi savivaalennus kirkastaa huomattavasti vaaleita hiuksia ja tuo värin vivahteikkaasti esiin! :) Blondauksesta itselle tulee aina mieleen, kun peruskoulussa eräs värjäili hiuksia ja vaaleat hiukset menivätkin vahingossa violetiksi ja seuraavana päivänä hiukset olivat kauttaaltaan vaaleanvihreät. Tai toisinpäin, mutta vaaleiden hiusten kanssa saa olla tarkkana kemikaalienkin kanssa. :) Mutta joo, ammattilaisilla on varmasti enemmän tietoa tästä ja miten hiuslaatu käyttäytyy värjätessä sekä asiakkaan toiveita toteuttaessa! :)

      Poista

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)