Tässä postauksessa kerron, miten huollan omat kenkäni kotona ja mitkä toimenpiteet jätän suutarille. Postauksesta selviää, miten erilaisia korjaustöitä suutarille voi viedä ja miksi joitain toimenpiteitä kannattaa teetättää ammattilaisella. Lopussa listaan myös omat vinkkini erilaisten kenkien huoltoon, eli ne jutut, mitä voit tehdä jo kotona kenkien mahdollisimman pitkän käyttöiän takaamiseksi! Loppupuolella käsittelen myös, miten huoltaa myös muita nahkatuotteita, kuten nahkatakkeja ja laukkuja kotona.
Kuvassa on kenkärasia, jossa on nykyään tuotteita ja välineitä kenkien huoltoon. |
Korkolaput ja puolipohjat
Hyvä nahkakenkä säilyy vuosia ja vuosia hyvänä oikealla hoidolla, se on se mihin haluan itsekin panostaa ja kun korkolaputkin vaihtaa ajoissa, niin korotkaan eivät mene pilalle. Omani vien korkolappujen vaihtoon silloin, kun korkolapun sisältä alkaa paljastua ruuvi ja vältän kävelemästä kengillä enää sen jälkeen. Tästä syystä minulla on usein esimerkiksi Helsingissä käydessäni varakorkkarit mukana tai Joensuussa sekä lähempänä varakengät ovat autossa mukana, jos vaikuttaa että korkolappu saattaa reissulla kulua niin, että varakengille tulee tarvetta. Kalliimpien kenkien, kuten Guccien ja Louboutinien, varakorkolappuja kuljetan laukussa mukana kenkien käytössä ollessa, että saan korkolapun lähtiessä pujotettua väliaikaisesti uuden varalapun vanhan tilalle.
Näin korkolappu ei kulu ihan kokonaan, ei tarvitse kävellä liukkaalla ruuvilla ja jäljelle jäänyt kumi suojaa korkoa. Eikä korkoa tarvitse esimerkiksi sahata lyhyemmäksi, eli tämä on tärkeä juttu! Nauloilla käveleminen tekee kengistä liukkaat sisätiloissa, joten suosittelen kiinnittämään huomiota niihin korkolappuihin. Joskus, jos kävelee pidemmän matkan tosi kuluneilla korkolapuilla, se korko saattaa kulua niin, että sitä ei voi enää korjata tai suutari voi joutua sahaamaan korkoa lyhyemmäksi, jolloin kengän kulma muuttuu alkuperäisestä. Myös metallinkolina kuuluu kauppakeskuksen toiseen päähän, jos korkolaput ovat päässeet kulumaan liikaa.
Calvin Kleinin kenkiin vaihdetut uudet korkolaput ja samalla reissulla suutari plankkasi kengät sekä korjasi korossa olleen kolhun piiloon. |
Suojaan kaikkien nahkapohjaisten kenkien pohjat suutarilla, joko ennen käyttöä tai sitten olen käyttänyt kenkiä pari kertaa kuivalla kelillä. Suomen säät eivät suosi nahkapohjaisia kenkiä, mutta onneksi suutarilla saa laitettua puolipohjalliset kenkiin, jotta ei tarvitse sateisia tai muuten kosteita päiviä välttää. Kengäthän ovat kuitenkin käyttöä varten ja näissä keleissä nahkapohja vettyy helposti piloille. Tämä on tullut opittua kantapään kautta, vaikka välillä saattaa joltain kuullakin ettei tällä olisi väliä - yhdet pilalle menneet laadukkaiden kenkien nahkapohjat (ja sitä myöten kengät, joita ei saa enää mistään) riittää minulle.
Nahka on kuitenkin nahkaa eli liika kosteus tekee ruttua, kuten omalle ihollesikin käy kylvyn jälkeen ja liika kosteus tekee hallaa mm. liimauksille, kun taas liian kuiva nahka ei ole enää notkeaa ja alkaa pinnastaan näyttää taitekohdista "halkeilemisen" merkkejä. Toki, jos käytät nahkapohjaisia kenkiä vain silloin, kun olet sisätiloissa, ei ole satanut, ei ole aamukastetta asfaltilla tai nurmikolla ja ei tule satamaan päivän aikana, niin silloin tämä ei ole niin tärkeä juttu, mutta voi aika vähiksi jäädä päivät milloin kenkiä voi edes käyttää. Nahkapohjat on mahdollista myös saada hylkimään kosteutta aktiivisella hoidolla ja nahan kyllästämisellä, mutta se vaatii paljon tietoa ja harjoitusta. Todennäköisesti joudut kuitenkin laitattamaan nahkapohjaisiin kenkiin puolipohjat viimeistään silloin, kun nahkapohja on kulunut.
Puolipohjakumia on saatavilla muun muassa beigenä, mustana ja kahdessa eri punaisen sävyssä, joista toinen sopii myös Louboutinien punaisille pohjille. Puolipohjien laitattamiseen kannattaa varata muutama päivä, sillä toimenpiteessä menee muistaakseni noin vuorokausi tai puolitoista vuorokautta, että puolipohja kestää ja pysyy vuosien ajan. Maltti on valttia, ainakin minun kengissäni puolipohjat ovat kestäneet jo vuosien ajan.
Mitä muuta voit korjauttaa suutarilla?
Kenkiä voi korjata monellakin eri tavalla ja yksi omista erilaisemmista korjauksistani on satiinikenkien sisäpuolelta satiinin vaihto uuteen, toinen erikoinen on varmaan avokkaiden reunojen naulaaminen kiinni. Pienillä kestoa pidentävillä toimenpiteillä kengille saa huomattavasti lisää käyttöikää, eli jos jotkut kengät kaipaavat huoltoa tai jotain menee rikki, niin suutari osaa kyllä sanoa voiko niitä korjata ja jääkö korjauksesta jälkeä tai muuta näkyviin. Myös laukkujen hihnat ja muut ovat korjattavissa, suutarilta löytyy metallisia jämeriä hakasia, jotka kestävät heppoisia rinkuloita paremmin - itse olen vaihdattanut DKNY:n laukun olkahihnan hakaset kestävämpiin, sillä lukot eivät kestäneet järkkärin ja muun tavaran kantoa.
Olen korjauttanut myös revenneen koristerei'itetyn reunan eräistä nilkkureistani, mutta sitä ei valitettavasti ollut mahdollista saada korjattua ilman näkyvää ommelta ja parsimista eli joskus on mahdollista, että korjaus näkyy päällepäin. Jos se kuitenkin pidentää kenkien käyttöikää, niin haittaako pieni korjauksen jälki? Minusta ei, sillä siinä kenkäparissa käyttömukavuus on loistava, nahka laadukasta ja kengät ovat arvokkaat, käsintehdyt yksilöt.
Suutaria voi pyytää myös plankkaamaan kengät, mikäli itsellä ei aika tai kiinnostus riitä kenkien huoltoon. Erilaisille kengille on olemassa erilaisia suoja- aineita ja niitä voi ostaa suutarilta. Suoja- aineita löytyy spray- muodossa, voidemaisena ja tuhdimpana rasvamaisena. Itse olen omani ostanut kenkäliikkeistä ja suutarilta, hoidan kenkiä vähintään kaksi kertaa vuodessa eli keväisin ja syksyisin, mutta ne parit, joita käytän eniten huollan useammin.
Kenkien harjaamiseen käytän tällaista harjaa, jossa on mahdollisuus harjata myös tarkemmalla ja pienemmällä harjaosiolla. Kuvassa myös Wolyn Leather Cream. |
Kenkien puhdistus ja harjaaminen
Harjaa kuivunut hiekka ja muu lika kengistä harjan avulla ennen putsausta. Kostealla liinalla voi pyyhkiä tahroja, mutta kengän pitää antaa kuivua kunnolla ennen voiteen levittämistä. Itsepintaisiin tahroihin olen käyttänyt apuna hieman marseillesaippuaa tai Wolyn Leather Creamia.
Mustille nahkakengille ja muille nahkakengille
Talvikäytössä oleville kengille käytän pääsääntöisesti plankkia eli Wolyn Shoe Creamia, yleensä värillistä mikäli värisävyä on saatavilla. Plankki on tuhdimpaa kuin Leather Cream, joten se suojaa kenkiä rankassa käytössä paremmin ja pitää nahan värin kylläisenä, sekä pitää nahan notkeana ja mukavana käytössä. Plankki tekee myös kosteutta hylkivän pinnan, eli mahdolliset roiskeet ja muut liat voi pyyhkäistä kostealla rätillä. Shoe Cream myös puhdistaa kenkien pintaa ja kiillottaa nahan entiselleen. Kesäkengille käytän usein vähän kevyempää Wolyn Leather Creamia, joko mustana tai värittömänä.
Tärkeää - anna plankin imeytyä kunnolla, vaikka seuraavaan päivään ja kiillota kengät, kun nahkavoide on imeytynyt kenkiin! Kenkiä kannattaa huoltaa sarjana, mikäli omistat useamman parin, minä yleensä huollan samalla myös mieheni ja lapsemme kengät omien kenkieni lisäksi.
Tämä kenkäplankki on yksinkertaisesti paras, kestää pitkään ja on tuhtia. Toimii! Taustalla matkarasia plankkia, harja ja liina, jollaista voi käyttää plankkia levittäessään. |
Kiiltonahkaiset ja mokkakengät
Näille kenkämateriaaleille on omat aineensa ja lisäksi mokalle löytyy mokkasienet ja harjat, joilla voi pitää mokkaa siistinä ja poistaa tahroja. Itselläni ei ole mokalle hoitotuotteita, sillä ainoissa aitomokkaisissa kengissäni on pintakuviointi, eli niitä ei tointaisi hangata harjalla tai sienellä piloille. Näihin kuvioituihin nahkakenkiin olen käyttänyt suojasuihketta, joka tekee vedenpitävän pinnan kenkiin ja sopii mm. tekstiileille sekä nahoille. Sama spray sopii myös keinomokalle.
Kiiltonahkaisille kengille on erikoishoitoaine, joka puhdistaa, kiillottaa, hoitaa ja estää kiiltonahan halkeilun. Itselläni on Wolyn Lac Patent- aine, jota sivellään kengälle ohut kerros pehmeällä liinalla ja kiillotetaan samalla, eli sitä ei tarvitse jättää imeytymään kenkään. Ja kylläpä muuten kiiltonahkakengät kiiltävät käsittelyn jälkeen taas kuin uudet!
Tekstiili- ja tekonahkakengät
Tekstiili- ja tekonahkakengille olen käyttänyt suojasuihketta, joka tekee likaa ja vettä hylkivän pinnan. Kannattaa ostaa isohko spraypullo vaikkapa Clas Ohlsonilta tai sieltä suutarilta, joka osaa neuvoa sen käyttöäkin. Nopea, edullinen ja helppo keino suojata tekstiiliset ja tekonahkaiset kengät.
Nahkatakit, laukut ja asusteet
Nahkalaukkuja hoidan itse nahan hoitovoiteella ja kuluneita, paljon elämää nähneitä laukkuja elvytän nahkaöljyllä, joka kosteuttaa nahan entiselleen ja samalla tummentaa värin takaisin alkuperäiseen. Nahkaöljyllä saa pelastettua vanhat ja kuivahtaneet nahkatakit sekä muut nahkatuotteet, öljyllä saa kyllästettyä nahkaa. Oman nahkaöljyni sain asiakkaalta, kun hänellä oli yksi ylimääräinen ja tämä todellakin tekee ihmeitä kuivahtaneelle nahalle! Paras tietysti olisi, jos huoltaa tuotteitaan niin, että ne eivät pääse kuivahtamaan.
Käytän myös aiemmin mainittua sprayta takkien, harnessien ja laukkujen pinnalle, mutta säännöllisesti pyrin huoltamaan nahkoja myös perusteellisemmin voiteiden avulla. Joskus olen myös laittanut kulahtaneeseen mustaan hieman plankkia pahimpaan kohtaan, sillä se palauttaa väriä huomattavasti selvemmin kuin kevyempi voide, vaikka plankki onkin kengille tarkoitettu tuhdimpi voide.
Muista myös huoltaa oman autosi nahkapenkit säännöllisesti, helpottaa siivousta huomattavasti ja nahka kestää paremmin notkeana. Spraylla saa myös tekstiiliset penkit suojattua tarvittaessa likaa ja kosteutta hylkiviksi.
Tässä kuvassa näkyy käyttämäni öljy ja myös silkkisuihke, joka suojaa jalkoja hiertymiltä. |
Miten ehkäistä jalkojen hiertymiä kuumina kesäpäivinä ja parantaa kenkien käyttömukavuutta?
Kuumina kesäpäivinä on usein hiostava keli ja jalat turpoavat yleensä kuumalla enemmän, mutta sukkahousujakaan ei tule kesällä usein käytettyä. Tähän löysin silkkisuihkeen, joka suojaa jalkaa ja tekee ns. sukkahousumaisen pinnan, jolloin jalka ei pääse hiertymään niin helposti. Spray löytyi joskus Oriflamelta ja on ollut loistava kesäisin, tuote löytyy nimellä Feet up Advanced Foot spray. Todella hyvä varsinkin remmikenkien ja uusien kenkien kanssa, suojaa hiertymiltä hyvin.
Taccoslipin pakkaus on tällainen ja tästä näkee koon aika hyvin. Näitä saa mm. suutareilta, kenkäkaupoista, Citymarketista ja Prismoista. |
Kannattaa muistaa myös silikonipohjalliset, sekä "mokkapalat" Taccolta, joilla kenkää saa istuvammaksi. Itselläni jalat ovat noin 36,5 kokoa, mutta usein käytän joko 36 tai 37 kokoa. Jos 36 on liian nafti, niin valitsen 37- koon ja lisään kantapään kohdalle sisäreunaan Taccon mokkaisen nahkapalan, jonka sisällä on pehmentävä tyyny. Tämä maksaa pari euroa parilta ja pienentää kenkää sen verran, ettei kengät pääse tippumaan jalasta kantapään kohdalta. Taccoslip on niin sanotusti sukansuoja, mutta itse käytän niitä pienentämään 37- kokoista kenkää ja pehmentämään kengän reunaa, ettei takareuna hankaa rakkoja kantapäähän. Tämä on kullanarvoinen ja itselläni paljon käytössä oleva vinkki, Taccoslip on ollut jo vuosien ajan suosikkini näistä mokkaisista ja silikonisista kengän käyttöä helpottavista tuotteista!
Mitä suutaria minä käytän?
Minulta kysytään usein joko täällä, sähköpostissa tai Instagramissa, mitä suutaria minä käytän ja tässäpä vielä hänen yhteystietonsa. Käytän siis Joensuun keskustan Citymarketilta löytyvää Joen Suutaripalvelua, sillä hinta- laatusuhde on todella hyvä ja myös erikoisemmat huoltotoimenpiteet onnistuu, kuten aiemmin kuvasin. Paikan päällä on myös mukava käydä ja he muuttivat vasta vähän aikaa sitten viereiseen suurempaan liiketilaan, eli toimipiste on nyt tilavampi. Lämpimät suosittelut, en voi muuta sanoa!
Joen Suutaripalvelu
Kauppakatu 16
80100 Joensuu
p. 050 3249065
Avoinna ma-pe klo 9-17
Auton saa parkkiin tien varteen Cittarin viereen EasyParkkia käyttämällä tai ajamalla Citymarketin parkkihalliin. Facebookissa saa yksityisviestillä myös nopean vastauksen, eli sekin on varteenotettava keino yhteydenottoon.
Tässäpä suuri kooste vinkkejä kenkien huoltoon, toivottavasti jaksoitte lukea kokonaan ja toivottavasti tästä oli teille hyötyä! Monet ovat tätä postausta toivoneet, mutta kuten voitte jo pituudestakin huomata, niin tämän kokoamiseen meni aikaa ja silti tuntuu, etten kaikkia vinkkejä vielä tässäkään postauksessa kertonut. Ihanaa viikkoa teille kaikille ja paljon kenkäunelmia muille kenkäfriikeille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)