Isän kuolemasta kolme viikkoa - mitä kuuluu nyt? (+ päivän asu)

Kirjoitin teille viimeisistä päivistäni isän kanssa, ennen kuin syöpä voitti. Monet ovat kysyneetkin vointia ja kiitos teille, jotka annatte aikaa ja olette läsnä vaatimatta välitöntä reagointia. Viime viikonloppuna isä siunattiin lepoon synnyinpaikkakunnallani ja viikonloppu oli vaikea kaikkinensa. Suru on läsnä päivittäin edelleen, ruokahalu on hukassa ja väsymys on sanoinkuvaamaton. En ole saanut tarpeeksi aikaa lepäämiseen, mutta töitä on pakko tehdä ja suunnitella tulevia someyhteistöitä, että pysyy normaalissa arjessa kiinni ja pärjää rahallisesti.

Surullisuudesta huolimatta kaipaan irtiottoa arjesta ja etäisyyttä omiin asioihin edes hetkeksi. Välillä tuntuu niin epäreilulta, että terveellisesti elävä, hyväkuntoinen ja kaikkia hyvin kohteleva mies lähtee liian aikaisin, kun taas päinvastaiset tyypit saattavat porskuttaa kauankin. Nämä epäreiluuden ja katkeruuden tunteet kuuluvat surun käsittelemiseen, eikä niihin tule jäädä vellomaan liian pitkäksi aikaa. Isän aika oli nyt, vaikka miten epäreilulta ja kohtuuttomalta se tuntuisi.



Villakangastakki, pitsihuitula ja nahkahame - Rokita
Paita - Esprit
Kaulakoru - Yo Zen
Laukku - Furla
Korkokengät - Calvin Klein





Lapsi ja työt pitävät suht hyvin arjessa kiinni, vaikka tällä viikolla teen vähemmän työtunteja ja pyrin lepäämään. Meillä lapsi käsittelee surua omalla tavallaan, niin ei ihan koko ajan itse pysty käsittelemään asiaa vapaalla, kun lapsella on omat juttunsa ja oivalluksensa arjessa. Lapsethan usein käsittelevät isovanhemman menettämistä leikin kautta, kun taas muu aika on suhteellisen normaalia arkea esikouluineen päivineen.

Joidenkin suhtautuminen suruun tuntuu todella tylyltä kun ei ymmärretä, että vaikka en näytäkään tunteita ulospäin muille ihmisille menneisyydessäni tapahtuneiden asioiden takia, niin silti minä suren ja tällä tavalla sureminen on ihan yhtä arvokasta kuin jatkuva itkeminenkin. Kyllä, itken ja suren silti, vaikka päivitän somea välillä - sosiaalinen media tuo osan tuloistani, joten minun on vähän niin kuin pakko ylläpitää somea tilanteesta huolimatta. Jokainen suree eri tavalla, jokainen näyttää surunsa eri tavalla, jos näyttää - älä vähättele toisen surua. Jos itse pääset perheenjäsenen kuoleman yli parissa viikossa, niin onneksi olkoon, mutta anna muiden surra niin pitkään kuin tarvitsee ja kunnioita ihmisen henkilökohtaisia rajoja. Kunnioita omaisia ja itse vainajaa, asiaton käytös on asiatonta, vaikka sitä yrittäisi selitellä tai kuorruttaa muulla. Minusta on älytöntä, että minun tai meidän pitää miettiä tällaisia asioita suremisen aikana.

Ja mikä tärkeintä - jos ihminen haluaa käsitellä asiaa rauhassa ja perheen sisällä, niin älä spämmää, utele ja kysele kuulumisia koko ajan. Hän kyllä ottaa yhteyttä takaisin, kun ja jos haluaa. Myös se kannattaa muistaa, että jos olette jutelleet vasta pari kertaa tai muutamia kertoja elämänne aikana, niin todennäköisesti et ole ensimmäinen kehen omainen tukeutuu surun hetkellä. Päinvastoin, tällainen toiminta voi vaikeuttaa surun käsittelemistä ja ahdistaa, kun jo muutenkin tuntuu äärettömän pahalta.







Kaipaan surun kanssa aikaa ja olenkin tehnyt niin, että julkaisen kommentit ja vastaan silloin kun jaksan. En viitsi ottaa niistä paineita, sillä te pysytte siellä kuitenkin ja luotatte siihen, että vastaus tulee kun vointi on parempi. On ollut ihana lukea teidän kommentteja, viestejä ja saada vertaistukea, mutta mukavaa on ollut lukea myös vähän kevyemmistä aiheista! Myös ystäväni ovat olleet ihania ja antaneet minulle aikaa, kun sitä tarvitsen luottaen siihen, että vastaan sitten kun jaksan ja haluan. He, oma perhe, lapsuudenperhe sekä hautajaisiin ja muihin käytännön asioihin liittyvät asiat ovat nyt etusijalla - ei some, ei hyvänpäiväntutut eivätkä tuntemattomat.









Minulla on ihan älytön ikävä isää ja tuntuu pahalta. Jotkut päivät ovat parempia ja jotkut huonompia, mutta nyt viime viikonlopun jäljiltä on taas huonompia hetkiä ja päiviä. Eilisen muistokirjoituksen suunnittelun ja muokkaamisen jäljiltä jäi myös huonompi fiilis, mutta saa nähdä miten loput asiat sujuvat. Jollain tasolla hautajaisten jälkeen tuli levollinen olo, mutta läheisen menettäminen tuntuu todellisemmalta hautajaisten ja muistojuhlan jälkeen. Hautajaisten alkaessa palasi mieleen kaikki viimeiset hetket, viimeiset sanat, viimeinen kosketus ja kaikki muu... Ihan kaikki. Tuska ei katoa vielä mihinkään ennen kuin aikaa kuluu enemmän.

Tästä postauksesta taisi tulla yhtä sekava kuin fiiliskin on, mutta olo on vaihdellut koko ajan isän kuoleman jälkeen - välillä parempaan, välillä huonompaan ja välillä on niin epäuskoinen, sekava fiilis, ettei tiedä miten päin olla. Reagoin isän kuolemaan vahvemmin kuin odotin. Vaikka edelleen tuntuu siltä, että olen rikki ja käsiteltävänä on suuri määrä erilaisia tunteita, niin haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette ottaneet osaa täällä, Instagramissa tai henkilökohtaisilla viesteillä ja kirjeillä. Kiitos myös yhteistyökumppaneille kauniista viesteistä mitä olette laittaneet ja suuri kiitos ystäville, kun olette antaneet aikaa ja olleet tukena!