tiistai 15. huhtikuuta 2025

Tumma päivän asu nudenvärisillä Blondie- kengillä

Sunnuntaina oli ihanan keväinen keli! Jätin ensimmäistä kertaa kaulahuivin kotiin, se on aina kevään merkki. Kävimme sunnuntaina äänestämässä, mutta muuten olimme aikalailla kotosalla. Minulla oli iloinen ja keväinen fiilis, joten asu valikoitui osittain sen mukaan. Alunperin meinasin laittaa neulehameen erään paidan kanssa. Ulkona oli kuitenkin sen verran lämmin ja aurinko paistoi täydeltä terältään, että piti vaihtaa suunnitelmaa kevyempään. Hyvä niin, olisin muuten paahtunut autoon ja äänestyspaikalle! 


Nahkatakki - itsetehty
Paita - Urban Classics
Minihame - BikBok
Sukkahousut - Snag Tights
Nilkkurit - Minna Parikka
Laukku - Furla


Mustahan toimii aina ja minihameet kuuluvat kevääseen. BikBokin puuvillainen minihame pitsiyksityiskohdilla on ollut arkikäytössä ihana. Se on kuminauhavyötäröisenä hameena mukava päällä, vaikkapa myös siivous- sunnuntaisin. Olen viime vuosina tykästynyt uudelleen näihin röyhelöisiin hameisiin ja kerrosmekkoihin, ne vaan näyttävät taas hyvältä! Joskus mukavuus menee edelle. Varsinkin kotipäivinä leveät helmat, sekä hengittävät materiaalit ovat parhaita päällä. 

Mustan värin tyylikkyydestä huolimatta halusin tähän asuun väriä takin ja laukun muodossa. Olisi ollut mahtavaa, jos olisin voinut laittaa Minna Parikan Nena- kengät oranssina tämän laukun kaveriksi, mutta piha on edelleen ihan mutavelliä. Muutaman kokeilun jälkeen päädyin yhdistämään asuun nämä Minna Parikan Blondie- kengät, sillä ne jatkavat jalkojen linjaa värillään, vaikka ovatkin nilkkurit. Vähän korkeampi maiharipohja toimii hyvin tähän vuodenaikaan. 


Oranssi laukku on Furlan Metropolis. Tämä oli joskus vuosia sitten niin sanotusti "it"- laukku vaikuttajien keskuudessa, monilla suuremmilla ja pienemmillä vaikuttajilla oli Metropolis olalla silloin. Omani ostin ennen huumaa, kun kävin Helsingissä Furlan liikkeessä etsimässä oranssia laukkua. Minullahan oli jo ennestään Candy- laukku kirkkaanpinkkinä, mutta ajattelin, että nuorekkaalta italialaiselta brändiltä saattaisi löytyä myös oranssi laukku. Oranssia laukkua ei ollut kumisena saatavilla, mutta kiiltonahkaisena oli tämä yksi jäljellä! Oli vielä alennuksessakin, kun oli viimeinen kappale. Eli hyvä vaan, että kysyin myyjältä, enkä vain vastannut että "kunhan katselen". 

Tämä oranssinsävy on niin herkullinen! Laukku on ollut paljon käytössä, mutta on edelleen kuin uusi. Furlan laukuissa parasta on se, että ne ovat laadukkaita ja järkevän hintaisia. Ei mitään tonnin laukkuja, vaan noin sadasta eurosta muutamaan sataseen. Pidän myös siitä, että laukut saa tarvittaessa lukittua. Metropolis- laukussa on tuossa etuosan metallipaneelissa lukko (keskellä, avain tuli mukana) ja Candy- laukussa vetoketjun saa lukittua vetimestään kiinni laukkuun erillisellä lukolla. 


Minna Parikan Blondiet ovat upeat, pitkään harkitut ja vasta onnekkaan sattuman kautta sattuivat tulemaan alennusmyyntiin omassa koossa. Näitä mietin todella kauan ennen kuin päätin ostaa, mutta kyllähän näille on käyttöä tullut - ja paljon! Minna Parikan kengissä on silloin tällöin ollut tällaisia kuviollisia nahkoja. Olen ylipäänsä kiinnostunut materiaaleista ja erilaisista nahkaprinteistä, niin tietenkin minulla on muutamat Parikat erilaisilla pintakuvioilla. 

Blondiet ovat aika sävy sävyyn kuvioidut. Tämä kuvio miellyttää silmääni todella paljon, mutta en ole varma miksi. Ehkä mieltä kutkuttaa jollain tasolla kenkien hillitty kuosi tai se, että kuvio on hieman tulkinnanvarainen pilkullisen tai vastaavan selkeän kuvion sijaan. Joka tapauksessa yksityiskohdat ovat kauniit ja nappanahka on miellyttävää, sekä kestävää käytössä. 


Nämä kengät taisivat olla oikea valinta tähän asuun. Kengät jatkavat hyvin jalkojen linjaa ja minulla oli muutenkin hyvä olo kaikkinensa tuona päivänä. Äänestyksen jälkeen oli ihana, kun puoliso vaan tuumasi katselleensa, että onpa kauniit jalat siellä äänestyskopissa. Minusta se oli niin ihanasti sanottu, varsinkin noin arjen keskellä! Jäi mieleen, kun tuli niin yllättävässä tilanteessa ja se hymyilyttää edelleen. Ehkäpä tämä on merkki minulle - ja sinullekin siellä ruudun toisella puolella, tehdä tai sanoa jotain mukavaa jollekin aivan yllättäen. Läheiselle tai tuntemattomalle. Kuka tahansa ilahtuu kohteliaisuudesta tai kauniista sanoista, sekä teoista. 


Jos pidit tästä postauksesta, käy lukemassa myös nämä asupostaukset: 

Kaikkea hyvää siun viikkoon! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan hyvät käytöstavat kommentoidessasi!:)